iloitaan kaikki siitä kun kasvetaan aikuiseksi ja lapsuus jää taakse. Lapsena oli helppoa koska äiti pesi vaatteet, teki ruuan, huolehti koulutavarat reppuihin ymym ym..
Nyt ollaanki jo yhtä-äkkiä niinku hups vaan jo kakskymmentä, kasvettu yhdessä, iloittu, naurettu, itketty ja huudettu, otettu vastuu omista teoista ja muidenkin ihmisten / eläimien teoista.
Pitkä on polku joka on kuljettu tähän päivään, kakskymmentä vuotta. Se on saakelin pitkä aika ja toivon että seuraavat kakskymmentä vuotta on yhtä täynnä iloa, surua ja kuplia, käänteitä suuntaan jos toiseen mutta eniten toivon että saan pitää vielä samat kakskymmentä vuotta ne ihmiset rinnalla joiden avulla pärjään vaikeidenkin aikojen ylitte. Ne ihmiset vaihtuu mutta onneks jotkut muutamat on pysynyt rinnalla montakin vuotta, esim. Äitini, Anne, Krista no perhe yleisestikin, sitte sieltä löytyy sussu ;) jonka oon tuntenut oikeesti kaks tai kolme vuotiaasta asti, herran jestas seittemäntoista vuotta ja vieläkin jaksetaan kuunnella toisten suruja ja iloja. Siellä me lumihangessa taaperrettiin toppapuvut päällä ja hädin tuskin hangessa päästiin eteen päin meidän lyhyiden jalkojen ja topattujen runkojemme kanssa, mutta jotenkin me yhdessä sieltä hiekkalaatikolta, lumisotien, jalkapallo kesien ja teinivuosien läpi ollaan puskettu ja edelleen seistään yhdessä, tarvotaan läpi lumikinosten jotka sittemmin on muuttunut oikean elämän haasteiksi, se että pienenä merkkas paljon ku sai käydä toisen ovikelloa soittamassa ja pyytää pihalle tekee hiekkakakkuja ja toinen lähti aina mukaan. Nyt merkkaa paljon kun toiselle saa soittaa tai pistää viestiä ja tietää että se toinen on siellä langan päässä ja kuuntelee kun on hätä tai vaikka asia olisikin ihan turhanpäiväinen, juoruilua toisin sanoen siellä sitä ollaan ja kuunnellaan.. Sitte on tietenkin Henkka jota ilman en olis varmaan ikinä tähän päivään asti selvinnytkään, tai sitten en ainakaan olis nyt kirjottamassa galleriaan hirveessä krapulassa syvällisiä mietteitäni ;) Henkka, on mun kallio, tuki ja turva se joka pitää mut pystyssä vaikka tuulis kuinka kovaa, se joka nostaa mut ylös jos joskus pääsen kaatumaan. Se jonka syli on aina avoinna ja jonka korvaan saa aina kuiskata rakastan sinua ja tietää että kuiskaus takaisin kertoo paljon ja sitäkin enemmän. Aina ei tarvitse edes kuiskata, sen tietää vaan.
Nyt kun olen kaksikymmentä, ilman perhettä, henriä ja ystäviäni en olisi selvinnyt. Minulla on vakituinen työpaikka, asun kihlattuni kanssa yhdessä ja meillä on koira sekä kissa :) löytyy niitä ystäviä jotka on aina paikalla kun tarvitaan. Lohduttaa tietää että vaikka tässä vanhenee, voimat heikkenee ja vartalo rapistuu niin pahassakaan tuiskeessa en pääse kaatumaan ja sateella mulla on aina sateenvarjo pään päällä, ja jos kaadun tai kastun joku minut ylös auttaa ja ojentaa lämmintä paikkaa jotta pääsen taas kuivumaan..
Ja nyt voi nauraa noille mun hauskoille vertauskuville ku yritän selittää arjen ongelmista ja siitä miten ihanaa on kun tukea löytyy ja sitä saa kun tarvii!!! Kiitos rakkaat ystävät, perhe ja henri <3
ilman teitä en olisi mitään.
Kommentit