Sunnuntai lähti käyntiin normaaleissa merkeissä, henrin kanssa nopsahko aamulenkki ja sitten takaisin sisälle nukkumaan :) Kun nuo ihmiset tuolta sängyn pohjalta nousivatkin kymmenen aikoihin niin telmin niiden kanssa hiukan aikaa tuossa ja käytiin myös pihalla tänään kun oli niiin loistava syysilma, oltiinkin siellä n. kaksi tuntia ja minun teki mieli moikata kaikkia ohikulkijoita. Olen ottanut sellaisen tavan jotta kun ihminen kävelee ohi niin lähden perään ja hetken matkan päästä jään istumaan ja tuijottamaan perään ja teen näin jokaisen ihmisen kohdalla ja mamma nauraa mulle :)) Tänään olin lenkillä varsin vallaton, peuhasin ja juoksentelin ympäriinsä kun oli niin raikas ja kiva nurmikko, maistelin kaikkea matkalla kuivista lehdistä ruohikkoon ja kaivoinpa yhden kuopankin, pelasin pallolla ja telmin yhden tytön kanssa kun tuli moikkaamaan mua :) Sitten tässä ollaankin varsin unisia oltu loppupäivä ja välillä jaksan herätä ja pureskella luitani, saan paljon kehuja kun pureskelen luita ja namejakin välistä ;) Minusta on tullut niin reipas iso tyttö että osaan jo itse kävellä hissiin ja hissistä pihalle ja toisin päin eli pihalta hissiin ja kotia ilman että tarvii kutsua tai kanniskella miuta :) Ensi viikolla alkaakin sitten käskyjen treenaaminen, toivottavasti opin tarvittavat komennot jotta pääsen näyttelyyn joskus moikkamaan muita koiria ja toivottavasti äitiä, siskojani ja veljiäni :)

Hih, mummi otti osaomistuksella toisenkin lapparin kun heillä on tuo tarmo poika joka onkin tosi kiva ja hurmaava.. Meillä oli kuulemma niin hauskaa ollut tarmon kanssa jotta päättivät toisenkin pojan ottaa sinne niille ;) että tämmöistä..

Syksyiset terveiset kaikille ja toivotaan säiden jatkuvan aurinkoisina mutta kuitenkin vilpoisina :)