Tänään ei niin paljon koiranpentua koskeva blogimerkintä tulossa.

Tulin juuri iltavuorosta kotia ja niin vastuuntuntoinen aikuinen Henri joka on nyt kuukausi sitten aloittanut opiskelun yliopistossa.. Ei enää olekkaan niin vastuuntuntoinen..
Muutaman kerran kahdelle lähtenyt avomieheni on tullut kotia neljän aikoihin yöllä niin hirveässä humalassa että kun hiukan olis nippassut niin kaatunu olis, sitte minä saan minin kanssa täällä sydänsyrjällä mietiskellä että mahtaakohan tulla enään ollenkaan kotia sieltä "muutamalta", tämän takiahan myö sitten riidellään kovinkin paljon kun Henrin mielestä kerran viikonlopussa juominen on vähän opiskelijalle, ja minun mielestäni se on pienen koiran vanhempina paljon..
Tänään taas hänen opiskelutoverinsa pelaavat pleikkaa illan muuttuessa yöksi ja Henri kertoi minulle ennen iltavuoroon lähtöäni jonka piti loppua klo: 23.00 ettei aio mennä sinne ku ei voi edes juoda kun hänen vanhemmat tarttee hakea myöhään yöllä lentokentältä kun palaavat suomeen ulkomailta..
Mutta kappas keppanaa kun Heidi pääsikin vuorostaan jo 21.30 kun oli hiljainen ilta ja tarjoilijoita olikin kaksi niin päätinpä hilpasta kotio kun mulla on huomenna 10 tunnin vuoro ja Maurilla vapaa.. Koko matkan mietiskelinkin että mahtaakohan olla kotona taas kerran kun sanoi ettei mene.. Tietty tunne oli siitä että kun saavun kotiin on mini täällä minua yksin vastassa ja niinhän siinä sitten kävikin, neiti oli täällä häntäheiluvana vastassa taas niin iloisena kun joku tuli kotiin.. On hänen kanssa lenkillä käyty ennenkun on lähdetty pelaamaan pleikkaa mutta ruoka oli sitten hassusti unohtunut antaa eli mie oon antanu neidille ruokaa viimeksi ennen kolmea kun lähdin töihin.. Ei hyvä ja minua harmittaa, suututtaa ja itkettääkin jopa joskun kun mietin että mihin suuntaan ollaan menossa, koulua kuitenkin takana vasta kuukausi ja nyt jo takkuaa ja pahasti niin mitäs sitten puolen vuoden päästä, vuoden päästä tai neljän.. Taitaa tätä menoa Heidi saada yksin pimeinä iltoina istua kotona minin kanssa ja huolehtia kaikesta, sanoa töihin että pelkkiä aamuvuoroja kun en voi luottaa puolisooni.. Suututtaa vaan ihan hurjasti kun muutin tänne niin aikuisen, vastuuntuntoisen ja kunnollisen miehen kanssa joka oli sitä myös aiemmin kun asuttiin yhdessä.. Seurusteltu ollaan jo kohta 3,5 vuotta ja tunnetaan toisemme aika lailla hyvinkin, vai tunnetaanko? Voiko toista ikinä oppia tuntemaan täysin koska ympäristö näyttää muuttavan ihmistä paljonkin..

Mini voi hyvin, kasvanut hurjasti ja alkaa jo pissailemaankin pihalle, onneksi :)) Kovasti lelut maistuu ja nukutaankin todella sikeät päiväunet parin tunnin päiväunet pari kertaa päivässä..
Tällaista tänään..